lauantai, 13. joulukuu 2008

Tilkkupeitto

Valmistuihan se viimeinkin. "Vuosiprojekti" oli hyvällä mallilla jo toukokuussa, mutta viimeistely osoittautui haastavaksi. En löytänyt hyvää keinoa yhdistellä paloja. Halusin virkatun raidan, mutta virkaten yhdistellen se virkkaus jotenkin kääntyi kumolleen. Niinpä ompelin palat yhteen ja koristevirkkasin päälle raidat. Päällivirkkaus ei sitten ollutkaan kovin innostavaa hommaa. Onneksi olin nimennyt tän vuosiprojektiksi (aloitin 1.1.2008), niin sain nyt kolmena iltana viimeinkin tehtyä ton loppuun. Ja onneksi poika vielä nukkuu vaunuissa, niin on käyttöäkin. Paitsi käytettiin sitä jo melko valmiinakin. Peitosta piti tulla paljon isompi, mutta jossain vaiheessa älysin, että ois pitänyt tehdä isommalla koukulla niin tulis puolet nopeempaa valmista ja pehmeämpi peitto. Mutta onneksi toi on oikein passeli vaunuihin.
Värit korostuu kuvassa vähän oudosti. Tummien ja vaaleiden sävyjen kontrasti hyppii enemmän silmille kuin luonnossa.

2143338.jpg




torstai, 18. syyskuu 2008

Kakkua olkaa hyvä!

Idea kakkuun on kirjasta Home Guide to Cake Decorating. Kakkupohja ja sovellettu täyte on täältä. Niin hyvää kuin tuo kinuskivaahto onkin, niin nyt korvasin kinuskikastikkeen sulatetulla valkosuklaalla. Nam. Puolikas annos riitti kakun täytteeksi. Muuna täytteenä vadelmaa. Päällä tietenkin vaaleanpunaista marsipaania, kuten toivottiin.
Kun otin kakkupohjan uunista, poika sanoi pettyneenä "sen piti olla vaaleanpunainen!" Onneksi lopputulos kuitenkin miellytti.

1917338.jpg

Kaksiosaisten synttäreitten toiselle osiolle teki ihana anoppini ihanan kinuskikakun. Koristeet muotoilin synttärisankarin kanssa. Siinä on kiviä, matoja ja kukkia.

1917344.jpg




lauantai, 23. elokuu 2008

Violettia!!!

Se on nyt sitten violettia. Eipä oo kyllä ollut mun väreissä pitkään aikaan, mutta näinhän nää mieltymykset vaihtuu.

1846202.jpg

Huivi on tehty ellien ohjeella, tavallista virkattua verkkoa. Reunassa vaan pikkupitsi hapsujen sijasta. Lanka on ihanainen Sublime cashmere merino silk aran.

Lisäksi valmistui uusi kotimekko violetista puuvillatrikoosta.

lauantai, 23. elokuu 2008

Kaffe Fassettia

Löysin onnekseni ja epäonnekseni ihanan nettikaupan täynnä toinen toistaan kauniimpia kankaita: QuiltHome. Olisihan noita kauppoja vissiin vaikka kuinka, mutta tuolla ainakin näkee heti kankaan painon/jaardi ja osaa vähän arvioida sopiiko se esim. hameeksi.
Hameen kangas on Kaffe Fassettin Millefiore, kaava oma. Hameessa on yksi poikkisauma ja takasauma, eli se on tehty mahdollisimman vähillä saumoilla ettei kuviot mene sekaisin.

1845399.jpg


torstai, 21. elokuu 2008

Vaippoja

Mummut-kaavalla ommeltuja S-koon sisätäyttiksiä lahjaksi. Sisäpintoina luomujoustofroteeta, luomuvelouria ja coolmaxia. Imut bambua ja puuvillaa.

1841403.jpg